tiistai 1. marraskuuta 2016

Piirin syyskokous Lehmirannassa

Eilen 31.10. oli Varsinais-Suomen piirin sääntömääräinen syyskokous Lehmirannassa. Paikalla olivat  edustettuina kaikki piirin 45 jäsenyhdistystä, 162 virallista edustajaa ja 13 muuta, yhteensä 175 jäsentä.

Kokousasioiden suhteen syyskokous oli tavanomainen.Toimintasuunnitelmassa on paljon mielenkiintoisia, uusiakin asioita. Tehoa yhdistysten edunvalvontaan- päivä järjestetään keväällä ja syksyllä sekä 6.11. Iloa ja eloa-ikäihmisten hyvinvointiseminaari vanhusneuvostojen ja yhdistysten edustajille. Seminaariin puhujaksi on lupautunut Annika Saarikko, joka silloin jo toimii ministerinä. Jäi tuntuma, että omassa yhdistyksessämmekin tulisi nostaa enemmän esille edunvalvontaa.
Kokouksen teki mielenkiintoiseksi piirin puheenjohtajan vaihtuminen. Reima Eskola lähtee vuodenvaihteessa ja tilalle tulee Marttilasta Juhani Tynjälä. Kilpailijaa ei Tynjälällä ollut.
Läksiäispuheessaan Reima Eskola nosti esille Eläkeliiton eettiset periaatteet ja korosti erityisesti tiedottamisen kohtaa. Reima kehotti pitämään periaatteet mielessä. Ne ovat laaditut jo Hilda Katteluksen aikana, mutta ovat ajankohtaisia edelleen. Käykääpä katsomassa Eläkeliiton sivuilta.
Reima muistutti ensi vuodesta, jolloin Suomi täyttää 100 vuotta. Se on piirissä toiminnan vuosi. Samalla globaalisti vallitsee monin paikoin turvattomuus, erilaiset kriisit, taloudellinen epävarmuus yms. Meilläkin tapahtuu huononnuksia, joista Reima mainitsi  palvelumaksujen korotukset ja vaati, että eläkeläisköyhyys on nujerrettava. Reimalta tietenkin oli kyselty, mitä hän nyt aikoo tehdä. Reima tuumasi, että kyllä hän jotakin keksii. Ei elämä tähän lopu. Reima kiitti ja Reimaa kiitettiin.

Juhani Tynjälän olenkin esitellyt jo Aluekokouksen tuttavuuden perusteella. Tynjälä hieman epäili, että miten hän pärjää, jos pitää osata niin komeasti laulaa kuin Reima tässäkin kokouksessa veteli. Yleisön joukosta pantiin vielä paremmaksi: "Tynjälä osaa laulaa jopa venäjän kielellä Miljoona ruusua." Tynjälä osaa lisäksi Viron kieltä ja on tehnyt paljon yhteistyötä Viron kanssa.Yleisön joukosta kysyttiin: "Pyritkö hyvään ja tulee priimaa." Tynjälä lainasi Rauno Saaren sanoja. "Hyvää olen yrittänyt tehdä, mutta priimaa pakkaa tulemaan." Lopuksi Juhani Tynjälä totesi: "Kumarran selkä täynnä saranoita."

Kokous jätti julkilausuman:   

        Varsinais-Suomen piiri
      Kannanotto piirin syyskokouksessa Salossa
 31.10.2016          
Ikääntyneitä ja eläkeläisjärjestöjä kuultava sote-ja maakuntauudistusten valmistelussa

Sote- ja maakuntauudistusten valmistelun keskiössä tulee olla ihminen. Onko lain valmistelussa sivuutettu ikääntyneitä edustavat järjestöt? Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokous vaatii, että maakunnassa tulee edelleen järjestää alue- ja kuntakohtaisia kuulemistilaisuuksia. Kuulemisiin tulee ottaa mukaan ikääntyneet ja heitä edustavat alueelliset ja paikalliset eläkeläisjärjestöt sekä kuntien vanhusneuvostot, joilla on kokemus- ja asiatietoa ikääntyneiden ja iäkkäiden tarpeista ja elinoloista.

Uudistusten valmistelun tulee olla avointa ja läpinäkyvää.  Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuutta tulee seurata ja tarvittaessa on puututtava epäkohtiin. 

Eläkeläisjärjestöjä ja ikääntyneitä kiinnostaa, miten erilaiset asukkaiden tarvitsemat hoito-, kuntoutus- ja hoivapalvelut tuotetaan lähipalveluna? Uudistuksessa luvataan palveluiden käyttäjille myös mahdollisuus valinnanvapauteen. Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokouksen osanottajat haluavat kuitenkin muistuttaa, että kaikki meistä eivät pysty ottamaan valinnanvapauden edellyttämää kuluttajan roolia. Kuinka maakunnissa voidaan tukea näitä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaita valinnanvapautensa käyttämisessä?

Eläkeliiton Varsinais- Suomen piirissä hämmennystä ovat herättäneet sote- uudistuksen yhteydessä esiintyneet tarkentumattomat odotukset kolmatta sektoria kohtaan. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen jää tulevaisuudessakin kuntien vastuulle. Kuntapäättäjien tuleekin tunnustaa paikallisen eläkeläisyhdistysten toiminnan merkitys ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjänä sekä yksinäisyyden ja syrjäytymisen estäjänä. Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokous katsoo, että eläkeläisjärjestöjen ennalta ehkäisevän toiminnan arvostuksen tulisi kunnissa näkyä erityisesti yhdistyksille suunnattuina toiminta-avustuksina ja maksuttomina toimitiloina.

 
Helinä Maria