tiistai 24. tammikuuta 2017

Huominen tehdään yhdessä  

Tuon teille terveiset Finlandia - talolta Eläkeliiton juhlaseminaarista. Seminaari kulki nimellä Ikäihmisten hyvinvointia rakentamassa. Kongressisiiven A-sali oli viimeistä paikkaa myöden täynnä. Itsekin pääsin juhlaan vasta varapaikalta. Olen iloinen, että sain osallistua tähän seminaariin. Harvoin tulee tilaisuus kuunnella niin korkean tason asiantuntijoita ja loistavia puhujia kuin tässä seminaarissa oli mahdollista.

Eläkeliiton puheenjohtaja Eeva Kuuskoski avasi tilaisuuden. Hänen avauksestaan jäi mieleeni kysymykset, jaetaanko hyvinvointisuomessa yhteistä hyvää oikeudenmukaisesti  ja mikä on tässä jaossa ikäihmisten asema. Eeva puuttui myös aiheeseen yksinäisyys. Yksinäisyyden nosti esille lähes jokainen seminaarin puhuja.

Pääministeri Juha Sipilä toi juhlaan valtiovallan tervehdyksen. Ensimmäisen kerran näin Sipilän livenä. Pääministerimme on  huumorimiehiä. Televisiopuheissa huumoripuoli ei tule juurikaan esille. Useamman kerran Sipilän puheen aikana nauru heltisi.  Pärjäämisemme ehtona Sipilä piti sitä, että kaikki pysyvät mukana. Eriarvoistuminen on katkaistava. Pääministeri totesi, että digitalisatio tulee kovaa vauhtia. Sipilä toi hyvin esille Vanhusneuvostojen tärkeyden. Julkisten- ja yksityisten palvelujen automatisointiin Eläkeliiton toiminnanjohtaja Anssi Kemppi palasi myöhemmin ja osoitti ymmärrystä niitä kohtaan, jotka eivät enää voi pysyä tässä asiassa mukana korkean ikänsä takia. Heistäkin on huolehdittava.

Kauppatieteiden tohtori Mika Aaltonen korosti pääministerin tavoin, että ihmiset on saatava mukaan, tarvitaan tekoja. Muutoksia tulee, mutta on saatava ihmiset työstämään muutokset. Mikään ei ole tärkeämpää kuin tulevaisuuden pohtiminen. Pitää olla tavoitteet ja keinot. Kaikki pitää saada toimimaan. Kukaan ei halua olla pelkkä objekti.
Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari käsitteli aihetta, mitä tapahtuu vanhuksille vuoteen 2040 mennessä. Pitää saada yhteiskunta, jossa ihmiset luottavat toisiinsa ja kokevat olevansa samassa veneessä. Suurin ongelma meillä  ei ole taloudessa vaan sosiaalisessa kestävyydessä. Sosiaalinen vuorovaikutus on kaikkein tärkeintä. Elintaso meillä on kohtuullisella tasolla. Tosiasia on, että pakollisten menojen osuus kulutuksesta tulee kasvamaan. Teknologia kehittyy kovaa vauhtia. Robotteja on tulossa .

Anssi Kemppi selvitti Eetun tekemää tutkimusta ikäihmisten hyvinvoinnista. Eetun tutkimuksen mukaan eläkeläiset ovat tyytyväisiä siitä huolimatta, että kokevat itsensä toisen luokan kansalaisiksi ja yhteiskunnan taakaksi. Viime viikolla julkaistu Eläketurvakeskuksen teettämä tutkimus antoi tuloksen, että eläkkeet ovat vuodesta 1995 alkaen kehittyneet suotuisasti. Tämä tutkimus sai somerolaisen herran älähtämään. Tutkimustapa on sellainen, että tuloksella ei ole mitään merkitystä. Miten eläkkeet ovat suotuisasti kehittyneet, kun suuri joukko eläkeläisiä elää 760€ takuueläkkeellä. Puheenvuoro sai käytäväkeskusteluissa kannatusta.

Paljon seminaari antoi eväitä tänne yhdistystasollekin. Ruohonjuuritasolta muutos lähtee ja me voimme olla vaikuttamassa.

Helinä Maria

Kuvahaun tulos haulle Finlandiatalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti