maanantai 6. marraskuuta 2017

Iloa ja eloa - ikäihmisten hyvinvointiseminaari


 

ILOA JA ELOA – IKÄIHMISTEN HYVINVOINTISEMINAARI 06.11.2017

Terveiset Lehmirannasta ikäihmisten hyvinvointiseminaarista. Tilaisuus antoi paljon ajankohtaista asiaa pohdittavaksi ja sulateltavaksi. Huippuluennoitsijat  käsittelivät esityksissään ikäihmisiä  monesta eri perspektiivistä. Seminaari antoi lisäksi kulttuuria ja se sai osallistujat myös nauramaan. Kuten otsikko lupasikin, antoi se  iloa ja eloa. Tämän seminaarin annilla jaksaa taas komiasti ensi viikon.
Ensimmäinen puhuja oli perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko. Annika aloitti motolla, jota itsekin usein käytän – emme voi valita musiikkia, jonka elämä meille soittaa, mutta voimme valita kuinka sen tahdissa tanssimme. Sitten seurasi tietenkin SOTE. Kuntien rooli muuttuu suuresti . Kunnille jää kuitenkin lakisääteinen vastuu terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Kunnille jää oikeastaan kaikki muu paitsi SOTE. Kunnille jää esimerkiksi kaikki ennalta ehkäisevä toiminta, huolehtiminen yksinäisistä, asukkaiden turvallisuus, kulttuuri ja sivistys. Nuorten syrjäytyminen on valtavan suuri ongelma. Paneudutaanko nuorten ongelmiin aidosti? Miten usein saatetaan tarjota nuorille esimerkiksi psykiatrisia palveluita vaikka kohdallaan olisi ollut tarjota siivousapua tms.
Kuntaan jää suuri määrä tärkeitä tehtäviä ja tässä vanhusneuvoston rooli korostuu. Kunnan on otettava tosissaan asukkaistaan huolehtiminen.
 
Toinen Saarikon käsittelemä asia oli valinnanvapaus. Hallituksen esitys on nyt lausuntokierroksella. Esityksen mukaan vuonna 2021 jokainen saa valita sosiaalikeskuksensa. Se voi olla yksityinen tai julkinen. Nykyisin julkiselle puolelle on pitkät jonot ja on pompottelua paikasta toiseen. Tietojärjestelmät eivät nykyisin keskustele keskenään. Ne uusitaan ja järjestelmät tulevat hallitusti voimaan. Käyttöön tulee asiakas-seteli, joka tietyissä tapauksissa käy myös erikois-sairaanhoidossa. Laadulle pannaan painoarvoa. Julkisen sektorin on oltava yhtä laadukas kuin yksityisen. Kotihoitoa ja omaishoitoa kehitetään.

Ministeri oli sen verran kiireinen, että vain yksi puheenvuoro annettiin yleisölle. Puheenvuoron käyttäjä totesi, että tuloraja, josta ei veroteta on kovasti alhainen. Hän esitti  sitä nostettavaksi 1000 euroon. Kysyjä kantoi huolta leskeksi jääneen korkeasta kiinteistöverosta. Tähän Saarikko lämpenikin kovasti ja lisäksi piti kohtuuttomana erityisesti lääkkeiden hinnan nousua kaikkein pienituloisimpien kohdalla. Suunkautta otettavista diabeteslääkkeistähän meni erityiskorvaus pois. Annika lupasi viedä terveiset hallitukselle.

Juhani Tynjälä ojensi Annikalle ruusun ja Mirja Rouhiainen ilmoitti, että Annikalle on yllätys. Annika sanoi: ”Tiedän jo, näin mummon tuolla takapenkillä ja siksi tässä olen jännittänytkin. Kuulen sitten taas mummolta, miten pärjäsin." Päätteeksi Eläkeliiton ensimmäisen karaokekilpailun voittanut maskulainen Mikko Litmanen lauloi Annikalle ”Kun päivänsäteen näin kerran tiellä…”
 
Saija Karinkanta UKK-instituutista kertoi terveysliikunnasta hyvinvoinnin edistäjänä Karinkanta on väitellyt aiheenaan ikäihmisten toimintakyky. Terveysliikunta on aivan eri asia kuin urheilu. Terveysliikunnasta on mahdollisimman paljon hyötyä, urheilusta myös haittoja. Sanonta kuuluukin – urheilija ei tervettä päivää näe. Suosituimmat liikunnan lajit ovat – kävely, pyöräily, voimistelu, hiihto.  Viikossa pitäisi harrastaa liikuntaa 2,5 tuntia  ja nostaa lihaskuntoa kaksi kertaa viikossa. 

Dosentti Ilka Haarni Ikäinstituutista kertoi tutkineensa ikäihmisiä yli 20 vuotta. Ikäinstituutti tekee työtä hyvän vanhenemisen puolesta. Haarni käsitteli hyvin mielenkiintoisella tavalla ikäihmisiin vaikuttavia asioita. Esimerkiksi sillä, että julkisuudessa puhutaan ja kirjoitetaan ikäihmisistä rasitteena yhteiskunnalle, on valtava negatiivinen vaikutus ikäihmisille ja tätä kautta negatiivinen vaikutus koko yhteiskunnalle. Päättäjillä ei ole ymmärrystä tämän kaltaisista vaikutuksista. Esko Valtaoja muistuttaa silloin tällöin siitä, mikä kaikki on hyvin. Esko Valtaoja vaikuttaa näin ihmisten mielialaan positiivisesti. Tutkija näkisikin välttämättömänä kaiken myönteisen esiin nostamisen.

Ikäihmiset ovat hitaita kuluttajia. He miettivät ostoksensa. He ovat vaativampia kuin nuoret, joiden pitää saada heti. Näin ikäihmiset vaatimuksillaan kehittävät tuotteita. Markkinat eivät ole ymmärtäneet ikäihmisiä – apuvälineet ovat tylsän näköisiä, vain osa asunnoista esteettömiä yms. Huomio pitäisikin kiinnittää siihen, mikä saa ikäihmiset voimaan hyvin. Luennossa tuli esille paljon erilaisia mielenkiintoisia näkökohtia.  Haarni korosti vaihtelun merkitystä. "Tehkää välillä ihan toisella tavalla. Pankaa vaikka vaihteeksi vaatteet väärin päin." 

Dosentti Merja Suominen antoi täydellisen selvityksen ikäihmisten ravinnosta. Esitys oli hyvä, mutta blogista tulee liian pitkä, joten menköön maininnalla. 

Mentalisti Pete Poskiparta toi päivään huumoria ja naurua riitti. Oli hämmästyttävä tapaus koko mies sinänsä. Mentalisti ei ole taikuri. Mentalistin näppäryys on korvien välissä ja taikurilla käsissä. Ihmettelyä siinä riitti. Vaikka vaan yhden esimerkin mainitsen – istuin salissa vartin verran Auli Raunion Satasen päällä. Miten se satanen alleni joutui ja miten se sieltä tuli pois on jo pitkä juttu. 

Idea tähän päivään oli tullut Anna-Liisa Nuutilalta ja hän oli suurimman urakan tehnytkin.  Päivä oli huolella ja taidolla suunniteltu. Väkeä oli paljon, koska myös vanhusneuvostot oli kutsuttu. Maskun yhdistyksestä oli koko bussillinen jäseniä. Kalannin yhdistys oli pikkubussilla. Kaikki sujui kuitenkin jouheasti ruokailuja myöten. Lämpimät kiitokset antoisasta päivästä Anna-Liisalle ja muille järjestelyihin osallistuneille.

 
Helinä
 

Yläkuvassa vasemmella Anna-Liisa Nuutila
oikealla Raision Vanhusneuvoston puheenjohtaja
Auli Raunia

Alakuvassa Raision yhdistyksen Mirjam Karila
 

 

 

 Pete Poskiparta esiintyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti